Lähetys

 

Lähetystyö

Soinissa on aina ymmärretty, että lähetystyö on seurakunnan perustehtävä! Seurakunnassa on haluttu ottaa todesta Jeesuksen antama lähetyskäsky "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matteus 28:18-20)

 

Lähetystyö on Jeesuksen antaman kaste- ja lähetyskäskyn ihana velvoite kaikille kristityille. Saamme olla mukana kertomassa suurimmasta sanomasta, jonka olemme kuulleet, Jeesus Kristus on sovittanut syntimme Golgatan ristillä kuollessaan ja ylösnoustessaan. Tätä Pääsiäisen ilosanomaa jotkut lähetetään viemään maan ääriin asti ja auttamaan elämän erilaisissa oloissa eläviä. Toiset kertovat sanomaa kotimaassa ja ovat mukana lähettäjien joukossa. Lähettäjien suurin tehtävä on rukoilla lähettien/ lähetystyön puolesta. Kukkaroakin saa avata antaen taloudellista apua.

 

Heikki Saari uranuurtajana

Soinin seurakunta on saanut olla mukana tekemässä lähetystyötä, lähettämässä lähettejä jo vuosikymmeniä. Ensimmäinen lähetti oli Heikki Saari (s. Soinissa 1879, k.1958), jonka esimerkin myötä ja Jumalan lähettämänä lähtijöitä on löytynyt näihin päiviin asti ja toivottavasti löytyy jatkossakin. Hän toimi pappina Suomen lähetysseurassa ja teki lähetystyötä Ambomaalla vuosina 1903–1911, 1917–1922, 1924–1931 ja 1933–1947. Hän oli myös virsirunoilija ja kirjoitti sanat virteen numero 254 ”Sun työhös, Jeesus, kutsun sain.”

 

Lähetystyö on läpäissyt kaikki työmuodot hyvin. Monenlaista toimintaa on tarjolla: lähetyspiirit, keväinen lähetyskävely, myyjäisiä, lounaita, arpajaisia, ym.

 

Nimikkolähettimme

 

  • Antti ja Liisa Saarenketo, Sley Etelä-Sudan
  • Ville ja Susanna Melanen sekä  lapset Helmi, Vilja  ja Juhana, Sley Venäjä
  • Teija Lievonen, SLS Angola
  • Terho ja Maria Kanervikkoaho sekä lapset  Paavo, Matti ja Jaakko, SEKL Lähi-Itä
  • Ari ja Suvi Salminen sekä lapset Petrus, Merete ja Matteus,  SEKL Saksa ja Suomi
  • Medialähetys Sanansaattajien arabiankieliset kristilliset satelliittilähetykset

 

 

Lähetysjärjestöt

 

  • Suomen Lähetysseura SLS www.mission.fi
  • Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY www.sley.fi
  • Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys SEKL www.sekl.fi
  • Sanansaattajat SANSA www.sansa.fi
  • Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä www.kylvaja.fi
  • Suomen Pipliaseura www.piplia.fi. ja www.facebook.com/pipliaseura

Ota yhteyttä

 

Soinin seurakunta

Karstulantie 2

63800 SOINI

 

Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto

040-1948966 tai soini.srk (at) evl.fi

Katso kesän aukiolotiedot

 

Sukuselvitys- ja virkatodistuspyynnöt

040-1948966 tai soini.srk (at) evl.fi

 

Laskutusosoite

Kirkon palvelukeskus/Soinin seurakunta

++3232++

PL 378

00026 BASWARE

verkkolaskutusosoite: 003701826381

 

Web design Juhana Lehtiniemi

Valokuvat Ahti Aho

Lähetä palautetta

Lähetetään lomaketta...

Virhe palvelimessa.

Lomake vastaanotettu.